PAAVO EINIÖN MUISTOTURNAUS
-RAHASTO

Paavo Einiön muistoturnaus -rahasto perustettiin kunnioittamaan legendaarisen suomalaisen urheiluvaikuttajan Paavo Einiön (1923–2006) muistoa ja merkittävää elämäntyötä suomalaisen urheilun hyväksi. Paavo Einiö oli legendaarinen suomalainen urheiluvaikuttaja, jonka merkitys Stadi Cupille on kiistaton. Hän oli muun muassa mukana järjestämässä ensimmäistä Stadi Cupia vuonna 1986.

Rahasto perustettiin pian Einiön kuoleman jälkeen vuonna 2006, keskeisenä tarkoituksenaan tyttö- ja naisjalkapallon tukeminen. Tarkoitustaan toteuttaakseen rahasto on jakanut vuosien varrella avustuksia joukkueille ja seuroille, jotta nämä ovat voineet jatkaa hyvää työtään tyttöjen ja naisten jalkapallon hyväksi.

HAE AVUSTUSTA

Vuoden 2026 turnauksen avustuskierros on avattu. Avustusta voi hakea joukkueelle. Avustuksia myönnetään ensisijaisesti Uudenmaan alueen ulkopuolisille joukkueille. Avustushaku on auki 28.2.2026 asti.

Avustuksen myöntäminen edellyttää Stadi Cup 2026 turnaukseen osallistumista ja avustuksen maksaminen tapahtuu, kun joukkueen turnausmaksu on suoritettu, kuitenkin aikaisinaan 10.4. Rahastolla on oikeus periä takaisin maksettu avustus, mikäli avustuksen saaja ei osallistu turnaukseen.

Hyväksyttävät käyttökohteet

  • Matkakulut turnauspaikalle
  • Majoituskulut
  • Ruokailu- ja ylläpitokulut turnauksen aikana

Huom! Avustusta ei myönnetä palkkioihin, valmennuksen yleisiin kuluihin tai seuran hallinnollisiin kuluihin.

Arviointikriteerit hakemuksille

  • Tarve:Joukkueen taloudellinen tarve tuelle (esim. pitkät matkat, vähäiset resurssit).
  • Osallistumisen merkitys:Turnauksen urheilullinen, kasvatuksellinen tai yhteisöllinen merkitys joukkueelle tai yksilöille.
  • Edustavuus ja näkyvyys:Joukkueen mahdollisuus edustaa aluettaan/seuraa positiivisesti ja näkyvästi turnauksessa.

Avustuksen määrä

Myönnettävän avustuksen määrä on 500 euroa

Hakemuksesta on käytävä ilmi seuraavat asiat

  • Joukkueen seura, nimi ja sarja (kuten ne on ilmoitettu turnaukseen)
  • Arviointikriteerien mukainen perustelu joukkueen hakemalle avustukselle
  • Kustannusarvio (osallistumismaksu, matkat, majoitus jne)

Raportointi avustuksen käytöstä

Avustuksen saanut joukkue raportoi rahastolle lyhyesti turnauksen jälkeen osallistumisen tulokset ja mahdollinen muu saavutettu hyöty (esim. nuorten kehittyminen, näkyvyys).

Hakeminen

Paavo Einiön muistoturnaus -rahaston avustushakemuslomake 2026 – Täytä lomake

Tuote- ja tietosuojakäytäntö

OK